Jäät lähtivät tarkkailualueelta tiistaina 30.4.2024 klo 15:50. Samalle päivälle oli huimat 49 veikkausta! Tänäkin vuonna palkittiin kuusi lähimmäksi veikannutta. Kaksi lähintä veikkausta oli Mari Vuolteella ja Mika Rautiaisella, kummallakin 15 minuutin päässä oikeasta ajasta. Kolmanneksi lähimmäksi veikkkasi Tuula Gren 19 minuutilla, neljänneksi lähimmäs arvasivat Sari Rautiainen ja Essi Järvenpää 20 minuuttia pieleen ja kuudenneksi lähimmäksi arvanneen Tuula Ryynäsen kellonaika oli 25 minuuttia pielessä. Palkinnot toimitetaan voittajille. Suuri kiitos kaikille veikanneille!
Karhe-Seura järjesti jo tutuksi tulleen jääveikkauksen aikavälillä 20.2. – 31.3.2024. Tarkoituksena oli veikata milloin Karhejärven levein kohta Teiskonlahden luona on jäistä vapaa. Edellisinä vuosina jäät ovat lähteneet 12.4. ja 16.5. välisenä aikana yöllä tai päivällä.
Veikkauspalkintona lähimmäksi arvanneelle on 160 euron arvoinen K-ryhmän lahjakortti. Seuraavaksi kaksi lähimmäksi arvannutta palkitaan 2 kpl 50 euron K-ryhmän lahjakortilla, seuraavat kaksi 2 kpl Soukon puutarhan lahjakortilla ja seuraava 30 euron Suklaatilan lahjakortilla.
Voitosta ilmoitetaan ja palkinnot toimitetaan henkilökohtaisesti tuloksen selvittyä. Veikkaustulokset ilmoitetaan www.karhe.fi -nettisivuilla, Karhe-Seuran Facebook-sivulla sekä Karhen seurakuntakodin ja Viljakkalan kirjaston ilmoitustauluilla. Arpajaistuotot käytetään Karhe-Seuran sääntöjen mukaiseen toimintaan, esimerkiksi tapahtumiin ja retkiin kaikenikäisille karhelaisille.
Arpajaislupa: Sisä-Suomen poliisilaitoksen lupa RA2024/88.